Kotimatkalla iloisina ja onnellisina
Lauantai-illan Team Partyt venyivät eilen puoleen yöhön, joten aamulla seitsemältä aamupalapöydässä näkyi väsyneitä ilmeitä. Matkaan startattiin kahdeksalta.
Matka lentokentälle kesti pari tuntia, joten joukkueille jäi hyvin aikaa hoitaa päivän lounas hampurilaispaikassa. Kentällä oli myös mahdollisuus viimeistellä tuliaisostokset. Lento lähti jälleen hivenen myöhässä ja Helsinkiin laskeuduttiin vähän viiden jälkeen. Pakolliset teknisten taukojen ja matkalaukkujen odottelun jälkeen päästiin bussimatkalle kohti Tamperetta.
Hakametsään päästäneen jo heti kahdeksan aikaan.
Matka oli aivan upea ja täynnä ihania kokemuksia, mutta kyllä aina on mukava myös palata kotiin!
Team Partyissa lauantai-iltana
Lähdimme iloisella mielellä loppupartyihin. Matkalla lauloimme Robinin Frontside Ollieta. Laiva oli isoin satamassa. Saavuimme paikalle heti ensimmäisinä ja saimme alkusalaatit. Lätty ei meinannut saada ollenkaan ruokaa, koska tarjoilijat eivät ymmärtäneet hänen allergialistaansa, ja lopulta hän sai vain alku- ja pääruuan eikä ollenkaan jälkiruokaa. Pääruokana oli kanaa ja röstiperunaa. Jälkiruokana oli jäätelöä ja hedelmiä. Jälkiruoan jälkeen menimme tanssilattialle tanssimaan ja katsomaan Jenkkien tanssia. Päivä oli SO COOL!
Kirjoittanut: Aino, Sara, Erika ja Lotta L
CrystalBladesin kisapäivä
Lauantaina sitten koitti se kauan odotettu kisapäivä. Aamun harjoitukset sujuivat aivan mallikkaasti, joskin pientä jännityksen alkua oli ilmassa.
Päivä oli aamusta alkaen kiireinen, kun aamun harkkojen jälkeen oli välissä aikaa laitella kisameikit ja -hiukset valmiiksi. Varsinaiseen kisaan lähdettiin hotellilta puoli neljän aikaan.
Kopissa ennen kilpailua oli jännitystä ilmassa, mutta silti iloisia ilmeitä riitti. Tytöt valmistautuivat reippaasti omaan suoritukseensa. Noviisisarjassa luisteli vain kolme joukkuetta ja CB tulikin jäälle toisena. Alkuohjelman lievästä hermostuneisuudesta päästyä, esitys sujui loistavasti. Ilmeet tytöillä oli hienot ja esityksessä oli muutenkin tekemisen meininkiä! Pisteitä CB keräsi 36.77, joka riitti hopealle. Kilpailun voiton vei naantalilainen Sun City Sunchro pistein 40,89. Sveitsin Cool Dreams Novice keräsi pisteitä 33.56.
Oman kisasuorituksen jälkeen siirryttiin katsomoon seuraamaan kisoja. Juniorisarjassa riitti katseltavaa ja odoteltavaa, kun FireBlades luisteli jäälle viimeisenä eli yhdeksäntenä. FB:n esitys oli erittäin hyvä ja se riittikin vapaaohjelman neljälle sijalle ja kokonaiskilpailussa viidennelle sijalle.
Tapparalaisittain siis aivan mielettömän upea kisa!
Loistavien luistelusijoitusten lisäksi CB sijoittui Flash Mob -tanssikilpailussa sijalle kaksi. Linkki esitykseen löytyy eilisestä blogista.
Tulokset:
Noviisit:
1) Sun City Synchro FIN 40.89
2) CrystalBlades FIN 36.77
3) Cool Dreams Novice SUI 33.56
Juniorit:
1) Chicago Jazz USA 125.46
2) Lexettes USA 120.44
3) Valley Bay Synchro FIN 107.30
4) Cool Dreams Junior SUI 98.94
5) FireBlades FIN 97.97
6) Team Seaside SWE 96.05
7) Starlight Juniors SUI 69.09
8) Dandelion ITA 63.15
9) United Blades Juniors SUI 49.49
Vapaankisa ja palkintojenjako
Verkassa FB:n fiilis nousi kattoon. Koko joukkueen laulaessa Frontside Ollieta. Huippuviilis säilyi koko ohjelman ja pääsimme nelossijalle vapaa-ohjelmalla, mutta kokonaiskisassa oltiin viitosia. Koko joukkue oli tyytyväinen ja Viivi totesi itkien että: “Me ei ollakaan huonoja”.
Palkintojenjakoon lähetimme Hanskin. Kun noviisit palkittiin, lauloimme tyytyväisinä Maamme-laulua.
Kirjoittanut: Lotta H, Reetta ja Roosa-Olivia
Kisan jälkeen TeamPartyihin
CrystalBlades ja FireBlades luistelivat hienot vapaaohjelmat.
CB sijoittui toiseksi ja FB viidenneksi. Tarkempia kuvauksia ja juttuja TeamPartyjen jälkeen.
Hyvää kannattaa siis odottaa!
FireBladesin lauantain aamun ohjelmaa
Vapaan aamuna heräsimme kello 8.10 omaperäiseen herätykseen: Jani-Petteri avautui meille internetissä. Muina aamuina olemme heränneet Jossun englantiin ja Heffnerin toteamuksiin. Aamupalalla söimme croissanttia, nutellaa ja “pupunmaitoa”. Sitten vain nutturat niskaan ja hallille.
Verkassa leikimme seuraa johtajaa ja tanssimme tuttuja tansseja. Kisaharkka meni ihan hyvin. Hallilta palasimme laualaen Frontside Ollieta ja Maamme-laulua. Porilaistenmarssiakin hyräiltiin.
Yhteisten venytysten jälkeen, osa lähti pikaisesti käymään kaupassa ja nyt onkin sitten päikkäreiden aika.
Kirjoittanut: Hannele, Marianna, Pihla ja Sanni
Vapaaohjelman kisapäivä
Tänään on vuorossa kaikkien sarjojen vapaaohjelmat.
Kilpailu alkaa kello 17.00, jolloin ensimmäisenä luistelevat noviisit. CrystalBlades luistelee toisena tullen jäälle kello 17.08.
Junioreiden kilpailu starttaa kello 17.45. Sarjassa on yhdeksän joukkuetta, joista FireBlades tulee jäälle viimeisenä kello 19.16.
Kilpailusivujen etusivulta löytyy tämä linkki, jonka kautta saattaa nähdä kilpailusuoritukset.
Ennen kilpailuihin lähtöä on edessä kisaharjoitukset. FB harjoittelee yhdentoista kieppeissä ja noin kolme varttia myöhemmin. Muuten päivä sujuukin kisohin valmistautumisen merkeissä.
Kisojen jälkeen illalla on luistelijoilla Team Partyt vieressä olevassa satamassa olevassa laivassa. Siellä on luvassa ainakin ruokaa sekä DJ:n soittamaa musiikkia.
Edessä on siis jännittävä ja ohjelmantäyteinen päivä! Toivomme tiukkoja vartaloita, sopivan teräviä teriä ja upeaa eläytymistä kummallekin joukkueelle!
CB:n Flash Mob -tanssiesitys
Neuchatel Trophyssä on kisatanssikilpailu, jossa joukkueille on annettu tehtäväksi kuvata tanssiesitys jossakin kaupungille ominaisessa paikassa.
CrystalBlades kuvasi tänään ensin hurjassa viimassa järven rannalla flash mob -tanssiesityksen. Jäätyneiden ilmeiden ja jäsenien lämmittämiseksi kuvasimme otoksen uudelleen kauppakeskuksen aulassa. Video on julkaistu YouTubessa linkin takana. Kyseinen nauhoitus luovutetaan kisajärjestäjille lauantaina ja odotamme hienosta tanssista myös hyvää sijoitusta kisatanssikilpailussa.
Tanssiesitys löytyy täältä.
Pahoittelemme ympäristön aiheuttamaa heikohkoa äänenlaatua.
Kisakatsomossa
Junioreiden ja senioreiden lyhytohjelmat luisteltiin siis tänään kello 17.45-20.15. Oli mahtavaa päästä kisakatsomoon kannustamaan suomalaisia joukkueita hyviin suorituksiin. Kisojen vuoksihan tänne on tultu!
Juniorisarjassa luisteli yhteensä yhdeksän joukkuetta, joista ensimmäisenä jäälle tuli Valley Bay Synchro. Espoon Jäätaitureiden joukkueen kilpailusuoritus sujui mallikkaasti suomenlippujen liehuessa ja he sijoittuivat lyhytohjelmassa kolmanneksi pistein 37.76.
FireBladesin luisteluvuoro tuli kuudentena. Vaikka katsomossa ei kovasti väkeä ollutkaan, sai CB:n tytöt komeat kannustushuudot ilmoille EJT:n noviisityttöjen avustuksella. CB:n tsemppauksen siivittämänä FB luisteli kauden parhaat lyhyohjelmapisteet, keräten niitä 31.00. Fiilis katsomossa oli erinomainen! FB sijoittui lyhytohjelmassa viidenneksi ja pääsi kuumaan ryhmään luistelemaan, joka antaa tytöille lisäaikaa viettää aamulla untenmailla.
Illan parhaat juniorisarjan pisteet keräsi USA:n Lexettes, joka keräsi pisteitä 41.92. Toiseksi sijoittui niin ikään USA:n joukkue Chicago Jazz 40,24 pistein.
Illan lopuksi arvonta
Junioreiden lyhkärin jälkeen muut suuntasivat hotellille syömään huoltajien kokkaamaa ruokaa ja Hannele meni valkkujen sekä noviisien kapteenien kanssa vappiksen arvontaan.
Arvonta oli viereisen stadionin sisätiloissa. Junnuilla oli perinteinen nappula-arvonta. Hannele nosti viimeisenä, joten vaihtoehtoja ei ollut. Junnut luistelevat siis kuuman ryhmän viimeisinä. JEESS!!
Noviiseilla oli suklaa-arvonta, he luistelevat sarjan keskimmäisenä eli toisena.
Kirjoittanut: Hannele, Marianna, Sanni ja Pihla






































































